Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shinjuku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Shinjuku. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2012

Viimeinen ilta Japanissa

Katkaisen hetkeksi loogisesti etenevät blogitekstini. (Joo, on se vähän hölmöä kirjoittaa Japaninmatka-juttuja jälkeen päin. Mutta kun on laiska, tyhmä ja saamaton, haha)

Tänään on viimeinen iltani täällä Japanissa.
Huomenna lento lähtee klo 12.00 Naritan lentokentältä.
Tunteet ovat sekalaiset.
On ihana palata takaisin tuttujen ja rakkaiden luo. Mutta oon nyt päässyt toisaalta "sisälle" (ainakin jotenkin) tähän kulttuuriin ja se tuntuu mukavalta. Nyt haluan todella paljon opiskella Japania! (niin, siis mun kielitaito rajoittui muutamiin hiraganoihin ja katakanoihin, ja animesarjoista opittuun perussanastoon. Mutta onneksi pärjättiin Millan japanin taidoilla...)

Rahaa on mennyt paljon. Ja olen myös varmasti jäänyt vähän jälkeen opinnoissani. Kyllähän sen nyt tiesin, etten voi ikuisesti olla huvimatkalla xD

Kun lähdin kotoa 1.3, 2 viikkoa muualla tuntui pitkältä ajalta, hieman jopa pelottavalta ajalta olla poissa kotoa, jossain ihan muualla. Mutta nyt on 2 viikkoa on mennyt, tuntuu siltä, ettei se oikeasti edes riittänyt mihinkään. Kun aluksi oli se ns. alkushokki, johtuen uudesta kulttuurista. Ja sitten vain tutkaili kiinnostuneena ympäriinsä, katsellen paikkoja ja ihmisiä, eikä oikein pystynyt uskomaan, että on oikeasti Japanissa. Viikon jälkeen alkoi tuntea olonsa jo kotoisaksi. Ja nyt kun pitäisi lähteä, olo on haikea.

Sanokaa minun sanoneeni, Japaniin olen lähdössä joskus tulevaisuudessa uudestaan. Nyt itse asiassa voisinkin ottaa selvää, että voisinko päästä kouluni kautta Japaniin opiskelemaan. . .

Seuraava päivitys eli Japani, osa 7, ilmestyy (toivottavasti) viikonloppuna Suomen kamaralta. Kunpa selviäisin hyvin jet lagista...
Tällä hetkellä hieman siivoilen paikkoja ja laitan tavaroita siten, että minun on ne helppo pakata laukkuuni huomenna. Herätys on siinä joskus kuuden aikaa aamulla...

2 unohtumatonta viikkoa takana.
Paljon paikkoja ja muistoja.
Yritän vielä kaikin voimin imeä Japania itseeni.
Kotiin viemisiksi minulla on 2 CosModea, 1 Magic Knight Rayearth- taidekirja, Magic Knight Rayearth & muita Clamp in Cardland -keräilykortteja, 3 cd-levyä (T.M Revolutionin Triple Joker, Sweetboxin Adagio, Queenin Made in Heaven), 1 laukku, 2 paitaa, 4 paitaa siskolle, hiuskoristeita, minifiguureita, postikortteja, 2 magneettia, 2 viuhkaa, 2 manekinekoa, avaimenperiä ja kännykkäkoruja, riisimaustetta, karkkia ja misokeitto-tarvikkeita. Ja ennen kaikkea passissa tarra, joka kertoo minun käyneen Japanissa.
Ja tietenkin kansio täynnä valokuvia.
Ja huomattavasti vähentynyt matkakassa. . .

Vielä kun matkalaukku menisi kivuttomasti kiinni XD

Toivottavasti olette seuranneet reaaliaikaisesti minun ja Millan yhteistä matkablogiamme (Millan se on ehkä enemmän, kun hän on sitä aktiivisemmin kirjoitellut...) ja olette saaneet todistaa kanssamme Jaappanin ihmeitä.

Tämä on viimeinen blogimerkintäni suoraan Japanista.
Herkistynkö edes...


Ps.
En osaa vieläkään syödä oikeaoppisesti puikoilla.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Japani, osa 6: Turistirysä Asakusa (7.3.2012)

7.3 lähdettiin Millan kanssa Asakusaan päin. Meidän piti mennä koko matka metrolla sinne, mutta ohjeet metroasemalle jäi sitten Nekotaloon XD Niinpä mentiin sitten junalla, kunhan ensin vähän mentiin eri reittiä kuin yleensä.







Junalla mentiin ensin Shinjukuun, sitten metrolla Kuramaeen (lisää paikkoja, josta en ole kuullutkaan :DD) ja Kuramaesta piti kävellä vielä erikseen metroasemalle.



Yksi pysäkki ja oltiin Asakusassa. Suunnattiin Asakusan ostosalueelle. Ihmisiä oli kyllä ihan kiitettävä määrä. Ja kaikenlaisia perinteisiä Japanin tuliaisia, esimerkiksi manekinekoja ("moikkaava" kissa), viuhkoja, magneetteja, kännykkäkoruja ja avaimenperiä, herkkuja...




Muistaakseni tämä oli tuulen jumala...

Ja tämä ukkosen...

Näiden kahden edellisen patsaan asemasta minulla ei ole tietoakaan.. :'D



Sisäänkäynti ostosalueelle


Kojuja ja tavaraa löytyy.






Se on niin ihmeellistä, miten uusi ja vanha sulautuu toisiinsa Japanissa. Upeaa kertakaikkiaan katsella kaikkia hienoja, vanhoja rakennuksia.







Tuon lyhdyn alla heitettiin turhat yhden jenin kolikot "kaukaloon".








Riksalla olis voinut mennä. Mutta päätettiin Millan kanssa kuitenkin kävellä xD


Ja mitäpä Asakusan reissulta tarttui mukaan? Postikortteja, 2 kpl:tta manekinekoja, pari viuhkaa, magneetti, hiuskoru, kännykkäkoruja ja avaimenperiä. Tuliaisista ei tule puutetta ><' Rahaa tosin meni melkein 40€.

Ja blogimerkintäni ei olisi mitään ilman päivän ruokaa:
Uppopaistettua rapua ja sämpylää. Me gusta
  
Kiertelimme vielä vähän Asakusan kujia. Ja kun lähdimme kohti metroasemaa, Milla bongas tällaisen "perunan"...

Minulla ei ole tietokaan, mitä toi symboloi.
 Iltaa lähdimme viettämään Shinjukuun. Käytiin ihan huvin vuoksi Marui One OiOi:ssa katsomassa, mitä sieltä löytyy. Merkkivaatteita, tietenkin. h.naotoa, Angelic Prettyä & Babya, Hangry & Angrya. Classicista Gothiciin. Milla nappasi itselleen flaiyereita ylimmän kerroksen Zeal Linkistä.






Tää oli muuten se live house, jossa käytiin kuuntelemassa Jealkb:tä.

Vielä äkkiä käytiin lähikaupassa ostamassa täytettä jääkaappiin, ja sitten iltaa viettämään Nekotaloon.

Iltapalaksi mansikkaeclair ja jääteetä.

Seuraavana päivänä lähdettiin käymään Ginzassa ja uudestaan Akihabarassa. Junilla matkustaminen alkoi olla jo tuttua puuhaa. :DD

torstai 8. maaliskuuta 2012

Japani, osa 4: Shibuya 109. Ja yllätys Roppongissa! (5.3.2012)

Kun päivät on muuten olleet tosi hyviä täällä, tuona päivänä satoi koko päivän, mutta onneksi illalla se loppui. Sateenvarjot mukaan ja menoksi! Haluaisin muuten itselleni ihan omaksi läpinäkyvän sateenvarjon, pitää ehkä ostaa sellainen.

Matka suuntautui Shibuyaan ja ensimmäiseksi otin kuvan Hachiko-koiran patsaasta.
Ensiksi käytiin Tsutayassa, jossa on cd-levyjä, dvd-levyjä ja lehtiä. Minä etsiskelin lehtiosastolla CosMode-lehteä, mutta jostain syystä en nähnyt sitä siellä. Vain joku valokuvaajan painos siellä oli ja Cosplay Showcase-lehti. Mitään en sitten ostanut sieltä.

Mutta sitten käytiin taas Forever 21:sessä. Ja ihastuin sellaiseen persikan väriseen paitaan, jossa oli edessä pitsiä. Alan selkeästi saamaan vaikutteita täältä.

Ja tuosta kun vielä selvän sais. Hintaa oli 1280 jenin verran.
Ei jestas, kun teen kaiken itselleni niin vaikeaksi. Kun menin sovittamaan tätä paitaa, niin siellä oli sellainen käytäntö, että siellä pukuhuoneen edessä on työntekijä, joka antaa sinulle numerokyltin, joka tarkoittaa siis vaatemäärää, jonka aiot sovittaa. Minulla oli hieman vaikeuksia ymmärtää tätä, kunnes sitten lopulta ymmärsin. Hän kysyi vielä englanniksi, ymmärränkö japania, johon sopersin "chotto" eli vähän. Haha, siis oikeasti en ollenkaan.
No, sovitin kaksi paitaa, joista valitsin tämän, tulin pois sovituskopista numerokyltin kanssa ja yritin sanoa japaniksi, että tämä toinen paita on hyvä ja toinen ei. Siinä sitten ojensin toisen pois ja lähdin kävelemään kohti kassaa, kunnes tajusin, että minulla oli väärä paita! xD Tietenkin se toinen, jota en halunnut. No, kiiruhdin takaisin ja sopersin, että tarkoitin toista paitaa. Sain sen minkä halusinkin, mutta olin vähän nolona... Tekevälle sattuu. Haha.

Käytiin tuolloinkin pikaisesti Book Offissa (vielä en ymmärtänyt, minkälainen kultakaivos se voi olla, jos vain osaa etsiä). Sitten suunnattiin Shibuya 109:sään. En ulko-ovella vielä tiennyt, minkälainen vaatekauppa se oli ja... 8 kerrosta. Pieniä vaatekauppoja. Tyylejä ja vaatemerkkejä ties kuinka monta! Voisin ehkä luonnehtia sitä Harajukuksi yhdessä rakennuksessa. En ostanut vielä mitään kyseisestä paikasta, mutta varmaa on, että palaan sinne uudestaan. Pitää nimittäin siskolle shoppailla vaatteita

Käytiin 7. kerroksessa syömässä. Päätin kokeilla uutta ja tilasin omericeä!
Omeletti, nakkikastiketta ja riisiä, sekä kuppikeitto!

Ei voi muuten ikinä oikein tietää, minkälaisessa vessassa sitä joutuu käymään. Tässä ostoskeskuksessa nimittäin on automaattiset vessat. Kun istuu pöntölle, niin alkaa kuulua nauhoitettua lorinaa (joitakin ehkä helpottaa, mutta mua vaan nauratti) ja kun nousee, niin vessa huuhtelee itse itsensä. Aikamoista.

Vielä vähän kuvia Shibuyasta.





Päätettiin, että lähdetään käymään Roppongissa, jossa on paljon länsimaalaisia ja ennen kaikkea se, jota himoitsen: Tokyo Tower! Milla tosin kertoi, että se sijaitsee toisella puolella Roppongia, joten ei välttämättä nähdä sitä... Minun piti myös ostaa tuttavalleni Hard Rock Cafe -myymälästä pinssi, ja olin varma, että se löytyy mukavasti Roppongista.

Hei, me mennään metrolla!
Täytyy myöntää, etten ollut aikaisemmin kuullutkaan paikasta nimeltä Roppongi. Mutta tämän jälkeen muistan sen kyllä aina.

Lähdettiin intuition voimalla kulkemaan juna-asemalta, kunnes saavuttiin paikkaan nimeltä Roppongi Hills. Lievästi sanottuna pramea alue...









Ja sitten se suurin yllätys...

"MILLA. TÄÄLTÄ NÄKEE TOKYO TOWERIN."
 Hymy oli herkässä. Ja itse asiassa vähän herkistyinkin xD



Magical.


Sitten lähdettiinkin vähän eri suuntaan, kun piti etsiä se Hard Rock Cafe. Joo, mullahan ei ollut mitään käsitystä, missä se oli, onneksi Millalla oli mukana Tokio Opas, johon sen paikka oli laitettu (ei kylläkään heti tajuttu, missä se oli...). Löydettiinkin se sitten vähän sattumalta :D



Vielä vähän spämmin Tokyo Toweria.


Mikä ihana (pieni) jatkumo: Edellisenä päivänä ostin MKR artwork-kirjan ja seuraavana päivänä näen livenä Tokyo Towerin. ;__;

Sitten vielä Shinjukun kautta takaisin Koenjiin. Siinähän se päivä taas hurahti. Selkäkivut on vähän vaivannut mua, liekö kenkien syytä...

Tiedättekö mitä? 6.3.2011 käytiin Akihabarassa ja Milla hylkäsi minut sinne! Miksi? Ensi päivitys sen kertonee!