keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kun sanon päivää, hän sanoo "Konnichi wa!"

Jenini, vähän matkalukemista ja Tokion karttaa

Laukkunihan se siinä.
Huomenna lähtöni koittaa, tarkalleen ottaen 10.30 lähden täältä meiltä Nastolasta linja-autolla Lahteen, jossa olen 11.15 ja tunti siitä eteenpäin lähtee linja-auto Seutulaan.
Viideltä sitten lähtee lento. 10 tunnin lento Japaniin

Iiks. Nyt vähän jännittää. Olen varannut matkalukemista mukaan, sekä aion tunkea muistitikkuni täyteen videoita. (miniläppäri on nyt erittäin kätevä juttu!)

Saavumme Naritan lentokentälle suurinpiirtein 10 aikaa aamulla paikallista aikaa. Ja sitten alkaakin oikean junalinjan metsästys ja matka Koenjiin Kissatalolle! Sugoi!

Tulen päivittelemään tätä blogiani varmaankin melko ahkerasti seuraavan kahden viikon ajan, mutta muistakaa myös minun ja Millan yhteinen matkablogi: .http://nippon-herewego.blogspot.com/

torstai 2. helmikuuta 2012

Kylmää kyytiä - Desucon Frostbite vol 2

Sain itseni jälleen Bloggerin ääreen ja sellaiseen mielentilaan, että jaksan kirjoittaa Desucon Frostbiten sunnuntaista.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin 1,5 tuntia. Teimme meillä loppuun Ane-uen Blue-cossin mustia kengänpäällisia ja siinä samalla pelasimme Nintendo 64:sta. Pelasimme myös vähän Pleikkariakin ja aika mukavasti se yö siinä hurahti. Olin laittanut myös saunan päälle ja se aamu-sauna olin taivaallinen kokemus...

Sunnuntai-aamu sujui kivuttomasti. Omaa työtaakkani vähensi huomattavasti se, että Ane oli ihana ja meikkasi minut. Kiiiitos hurjasti >__< ♥ Minulla oli vielä pari juttua kiinnitettävänä asuni kenkiin.

Muttah, piteimmittä puheitta. Sunnuntaina minut näki siis Tiger & Bunny -sarjan Karinana.


Desua edeltävänä keskiviikkona Team Elricin Saana oli erittäin ystävällinen ja auttoi minua tuon liivin kanssa. Hän teki liivin kaavat A4:lle ja minun tehtäväkseni jäi mitoittaa ne omaan kokooni. Noo... Sanotaan näin, että liivi näyttää ulos päin ihan hyvältä. Mutta jos saan tilaisuuden, niin teen varmasti uuden hötkyilemättä.

Tämän näköisessä T&B-porukassa tuli se päivä hengailtua.

(Minulla ei ole tietoakaan kuvan ottajasta, mutta eiköhän se tässä joku päivä valkene)


Barnaby - Mikako
Kotetsu - Soro
Nathan - Appelsiinimao

Pidimme pientä photoshoottia ulko- ja sisätiloissa. Ulkona kun oli vähän kylmä liikuskella..)

(c) Artjom



Siinä se on: proppi, jonka salasin suurelta yleisöltä Desucon Frostiin asti. (c) Artjom

Myöhemmin sunnuntaina Kimmy piti kanssani pienen photoshootin ja voitte löytää hänen ottamiaan kuviaan hänen omasta blogistaan sekä minun cosplay-painoitteisista gallerioista, esimerkiksi Worldcosplay.netistä.

Suunnitelmani käydä katsomassa edes yksi paneeli epäonnistui jälleen :,D Onneksi Youtubesta näkee kuitenkin kaikki kiinnostavat ohjelmat..

Jos joku muuten haluaa tietää, millä tavalla tanssin näin yleensä ottaen, niin tuostahan sen aika kivasti näkee.




Ja näin on Desucon-kertomus päätöksessään. Kaiken kaikkiaan oikein muikea coni oli (vesi oli kylmää).
Mutta mitäs mulla on suunnitelmsisa seuraavana?
No, Karina nyt on ainakin jatkossa. Todennäköisesti sitten taas Chibiconissa...