Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiger and bunny. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiger and bunny. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Japani, osa 3: Harajukussa haaveillen (4.3.2012)

12 jälkeen päästiin lähtemään Nekotalolta ja suuntana oli Harajuku. Ensin junalla Nakanoon, sitten Shinjukuun ja Shinjukusta sitten Yamanote Linella kuuluisaan Harajukuun. Harajukun asema olikin muuten yllättävän pieni, vaikka paljon ihmisiä jäi sen kohdalla pois.

Lähdettiin siitä sitten umpimähkään kulkemaan, ihan oikeaan suuntaan, sillä meidän oli ensin tarkoitus päästä Omotesandolle. Tää umpimähkään lähteminen ja oikeaan paikkaan pääseminen onnistuu kyllä xD


Käytiin Millan kanssa Forever 21 ja Gap -liikkeissä. Forever 21 -liikkeestä tykkäsin hirveesti. Paljon on nyt muuten esillä vaatteita, jotka on pastellisävyissä ja niissä on pitsiä ja kauluksia. Voi olla, että nyt se muotikärpänen puraisi minuakin xD



Matka jatkui Takeshita Doorille. Ja ei oo kyllä pää ollu pitkään aikaan niin pyörällä. Vaatteita ja muuta tavaraa joka lähtöön. Hopparityyliä, lolitaa, outoa, normaalia. Ihastelin sieluni kyllyydestä. Pieniä putiikkeja oli paljon! Kuten myös ihmisiä. Ne kaikki länsimaalaiset löytyykin täältä XD






Täällä liikkeessä taisin ihastella sellaista vaalea pitsiponchoa. Hintakaan ei ollut huikea.
Suuri ihmisjoukko lähestyy...


Ja sitten olikin vuorossa päivän kohokohta (haha): RUOKAA. Päätettiin ruokailla Caffé Solaressa.


Minä juon nyt kahvia.
Paahdettua sandwichia (kinkkua ja juusto välissä) ja tomaattikeittoa.

 Ja kiertely jatkui. Käytiin kurkkaamassa Bodylinen liikkeessä, alevaatteiden myymälässä ja sekatavarakaupassa, jossa oli astioita, karkkeja, askartelutarvikkeita ja naamiaistavaroita. Siellä vois käydä uudestaan, kun käväisee taas Harajukussa...

Jännä pytinki.
Ennen kuin kokonaan lähdettiin Harajukulta, mentiin käymään vielä Yoyogi-puistossa. Olipahan kaunis paikka (haha, ajattelin vain, että siellä ois varmaan kiva ottaa kesällä cosplay-kuvia..).









 Yoyogi-puistossa oli sitten Meiji-temppeli. Päädyttiin sinne just sopivasti, kun siellä pidettiin häät, niin nähtiin kaunis morsian. *__*





Lähdettiin Yoyogi-puistosta toiseen suuntaan, kun kuultiin musiikkia. Siellä oli sitten sellainen aukio, jossa esiintyi näitä "Elviksiä". Kivasti ne siellä joraili...

 Sitten päätettiin lähteä kokonaan Harajukusta, mutta päätettiin katsastaa Shibuyaa. Seuraavana päivänä lähdettiin oikein kunnolla katsomaan, nyt vain vähän raapaistiin pintaa. Ja, hahaha, lähdettiin taas väärään suuntaan, kun piti etsiä Tower Records. Harhailtiin varmaankin puol tuntia, kunnes käännyttiin takaisin (yritettiin yhdestä kartasta paikantaa meidän olinpaikkaamme). Lähdettiin takaisin Shibuyan asemalle päin, löydettiin siinä samalla Hachikon patsaskin ja nyt päästiin oikeaan paikkaan.

Shibuyan valomainoksia.

Shibuya crossing.
Huomaa, että fanituskulttuuri on ihan erilaista Japanissa :D Shibuyassa yhden kaupan edessä esiintyi tyttöbändi ja siinä oli ihan raavaita miehiäkin ihan fiiliksissä sitä kuuntelemassa.

Ja sitten pakollinen käynti Book Off -kauppaan, josta löytyy niin musiikkia, pelejä kuin lehtiäkin, monikerroksinen kun on. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun huomasin, että siellä myytiin Super Nintendo Entertainment Systemin ja Nintendo 64:sen pelejä.

Ja Milla ehdotti, että käydään vielä Mandarakessa, jossa taas on mangaa, doujinsheja, draama-cd-levyjä, peruukkeja, figuureja, nukkeja... Sitä ei oikein heti meinannut löytää ja ihan sattumalta satuin sitten katsomaan vasemmalle sellaiseen syvennykseen, jossa se Mandarake olikin.
Oon näissä kirja/mangakaupoissa käydessä yrittänyt etsiä Magic Knight Rayearth:iin liittyvää tavaraa, koska sitä tod.näk. löytyy, kun osaa etsiä. Menin Mandarakessa tutkiman hyllyjä artwork-kirjoja ja toivoin löytäväni sieltä jotain mukava... Omin voimin en tosin löytänyt. Heti kun Milla tuli, se osoitti, että katos, tossahan on Clampia (miksi hitsissä en huomannut sitä!?) ja löysin, aaah, Magic Knight Rayearth Illustration Collection 2:sen.

Kääreissä vielä... Hintaa 1 575 yeniä ~ 15 euroa (käytetty). Mistään tuskin löytäis enää halvemmalla.

(Huono kuvanlaatu on surkea.)

En voinut mitenkään pidätellä itseäni, kun Mandarakessa oli vielä sellaisia kapselikojeita. Niissä oli Tiger & Bunny -kapseleita, joten tietenkin oli pakko ostaa yksi (sellaisen yhden euron maksoi). Toivon salaa Karinaa (hahaha, eikä se tietenkään johdu mistään cosplaysta, no no.) Ja arvatkaa ilmeeni, kun sieltä putkahtikin Kotetsu-laatta. Vielä parempi :DDD


Jostain kun vielä ostan Pepsi Nex -pullon, niin Karina-cosplay vaan täydentyy paremmaksi.

Seuraavassa päivityksessä kerron ostosparatiisi Shibuya 109:stä. See you!

torstai 2. helmikuuta 2012

Kylmää kyytiä - Desucon Frostbite vol 2

Sain itseni jälleen Bloggerin ääreen ja sellaiseen mielentilaan, että jaksan kirjoittaa Desucon Frostbiten sunnuntaista.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukuin 1,5 tuntia. Teimme meillä loppuun Ane-uen Blue-cossin mustia kengänpäällisia ja siinä samalla pelasimme Nintendo 64:sta. Pelasimme myös vähän Pleikkariakin ja aika mukavasti se yö siinä hurahti. Olin laittanut myös saunan päälle ja se aamu-sauna olin taivaallinen kokemus...

Sunnuntai-aamu sujui kivuttomasti. Omaa työtaakkani vähensi huomattavasti se, että Ane oli ihana ja meikkasi minut. Kiiiitos hurjasti >__< ♥ Minulla oli vielä pari juttua kiinnitettävänä asuni kenkiin.

Muttah, piteimmittä puheitta. Sunnuntaina minut näki siis Tiger & Bunny -sarjan Karinana.


Desua edeltävänä keskiviikkona Team Elricin Saana oli erittäin ystävällinen ja auttoi minua tuon liivin kanssa. Hän teki liivin kaavat A4:lle ja minun tehtäväkseni jäi mitoittaa ne omaan kokooni. Noo... Sanotaan näin, että liivi näyttää ulos päin ihan hyvältä. Mutta jos saan tilaisuuden, niin teen varmasti uuden hötkyilemättä.

Tämän näköisessä T&B-porukassa tuli se päivä hengailtua.

(Minulla ei ole tietoakaan kuvan ottajasta, mutta eiköhän se tässä joku päivä valkene)


Barnaby - Mikako
Kotetsu - Soro
Nathan - Appelsiinimao

Pidimme pientä photoshoottia ulko- ja sisätiloissa. Ulkona kun oli vähän kylmä liikuskella..)

(c) Artjom



Siinä se on: proppi, jonka salasin suurelta yleisöltä Desucon Frostiin asti. (c) Artjom

Myöhemmin sunnuntaina Kimmy piti kanssani pienen photoshootin ja voitte löytää hänen ottamiaan kuviaan hänen omasta blogistaan sekä minun cosplay-painoitteisista gallerioista, esimerkiksi Worldcosplay.netistä.

Suunnitelmani käydä katsomassa edes yksi paneeli epäonnistui jälleen :,D Onneksi Youtubesta näkee kuitenkin kaikki kiinnostavat ohjelmat..

Jos joku muuten haluaa tietää, millä tavalla tanssin näin yleensä ottaen, niin tuostahan sen aika kivasti näkee.




Ja näin on Desucon-kertomus päätöksessään. Kaiken kaikkiaan oikein muikea coni oli (vesi oli kylmää).
Mutta mitäs mulla on suunnitelmsisa seuraavana?
No, Karina nyt on ainakin jatkossa. Todennäköisesti sitten taas Chibiconissa...