maanantai 29. heinäkuuta 2013

Blogiteksti ennen blogitekstejä

Moi! Sanotaan tähän alkuun, että huhhuh, mikä cossikesä on ollut, ainakin tähän mennessä! Taitavat nämä kesä-coneilut minun osaltani olla tässä ja pitää valmistautua jo syyskuun Traconiin (joka on pian!! Cosseja pitäs jo aloitella, ahahhaha).

Hieman on blogimerkintöjen tekoa jarrutellut kuvien muokkaaminen, koska niitä on tullut Desusta, yhdestä privaatista shootista Yumin ja Kimmyn kanssa sekä Animeconista aikamoinen määrä. Desun lauantain Soul Eater-kuvia vielä vähän aikaa odottelen, sitten ehkä kyseiseen coniin liittyvän conitekstin voisi luikauttaa. Tulossa on pienenlaiset blogipäivitykset Desuconista, Animeconista ja parista privaatista photoshootista, joista Yumi on tehnyt merkinnät aiemmin (kotistudio-photoshootti, Olette+Hayner). 

Toisaalta voisin myös tehdä samankaltaisen päivityksen, jonka tein maaliskuussa, nimi oli Vuoden 2012 cosplay-katsaus. Tekisin samantyyppisen postauksen liittyen tämän vuoden jo tehtyihin asuihin ja coneihin.

Olen kuitenkin eri paikkoihin jo livautellut kuvia, mutta niiden takaa olisi kiva kertoa asioita. Siksi tätä blogia edelleen silloin tällöin raapustelen. Aina välillä kuitenkin kirjoitusten tuottaminen takkuaa ja silloin on vain helpompi antaa kuvan puhua. Olen luonut Facebookiin oman cosplay-sivun, jonne latailen omia cosplay-kuvia ja kuulumisiani, etten nyt ihan eristäytyisi kuulumisten kirjoittelulta :D
Eli jos kiinnostaa kurkata, osoite on Ninnu Cosplay.

Nyt tähän loppuun, nauttikaapa tästä erittäin suuresta kuva-kollaasista, jossa Rikku huitoo ilmaa aseillaan. Rikku-cossini Final Fantasy X-2 syntyi Animeconiin vähän vaivihkaa, mutta olen iloinen, että sain toteutettua Rikkun, koska kauan olen kuitenkin tätä pukua miettinyt tekeväni. Aseetkin sain jollain ihmeen ihmeellä tehtyä. (Ninnu-laatuahan ne on, eli kaukaa katsottuna näyttää hyvältä...)
 
Kaikki kuvat (c) Kimmy

Tulevaa odotellen. . .

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Desun puvut - ja ai taisin muuten käydä Tampere Kupliissa.

Moikkelis tänne bloggerin puolelle! Olen jälleen saanut keräiltyä ajatuksia tähän blogipostaukseen.

Viimeisin cosplay-tapahtuma oli Tampere Kuplii, joka oli jo maaliskuun loppupuolella. Pääsin majoittautumaan Millan kanssa hänen siskonsa luokse. Millan kanssa sitten meninkin viikonlopuksi tapahtumaan. Lauantaina 23.3 minut pystyi bongaamaan Xionina, ja sunnuntaina oli ihan oma itseni. En jaksanut enää sunnuntaina hillua peruukissa, piilareissa ja cossiasusteissa.

Pienen photoshootin pidimme ulkona. Kylmettymisvaaraa minulla ei ollut tällä kertaa :D Seuraavat kuvat ovat kaikki Millan ottamia. Kuvausympäristössä oli hieman Twilight Town:n näköä :3




 
Kävimme cosplay-kisan katsomassa, ja se oli ihan viihdyttävä. En ole aikaisemmin ollut katsomassa kisaa, joka olisi järjestetty elokuvateatterissa. Tuomareiden päätöksenteon aikana oli ovelaa näyttää elokuva-trailereita. Muutama trailer olisi riittänyt, meinasin nukahtaa, kun niitä trailereita vain tuli ja tuli...
Katsastimme myös yhden maskeeraus-luennon. Se oli hyvinkin mielenkiintoinen, sillä se sisälsi aika paljon kauhuun liittyvää maskeerausta. Osallistuinpa myös Anen järjestämään Harlem Shakeen. Hups.

Siinäpä lyhyesti Tampere Kupliista. Mutta nyt pälinää ennen Desu-hetkeä.


Desun päivät on nyt täynnä. Siis minulla on kaikille päiville puku JO TEHTYNÄ. Kirjatkaa tämä historiankirjoihin.
Perjantaille Ane sai minut houkutelluksi cossaamaan Project A-Kon C-Ko-nimistä tyttöä.


Punatukkainen A-Ko ja blondi C-Ko.
Anime OVA on sitä kultaista kasaria. Koulupuku on sentään helppo ja yksinkertainen. Ja viime viikonloppuna sen tehdä täräytin. Vekkihameen kanssa tuli taisteltua pitkään :,D

Kivasti se koulu kutsuu lomalla.

Peruukki ei ole se, jota tulen conissa käyttämään. Se vain auttoi havainnollistamaan tuota koristekukkaa :D

Valkoisen paidan löysin kaapistani (hihaa koristi Campbell's-logo. Sen sitten peitti raita). Sininen kangas on twilliä, punainen huivikangas on jotain kaapista löytämääni puuvillakangasta. Kukkaset ovat softista, valkoiset terälehdet on spraymaalattu, koska kitupiikki ei osta softista liian pieniin asioihin. Kivan näpsäkästi onnistui tämä asu.

----

Lauantaina olen jälleen Soul Eaterin Death The Kid.



 Ainoastaan sillä eroavaisuudella, että tällä kertaa peruukkini on oma. Musta peruukki on sama, jota käytin Xionilla. Tänään tuli spraymaalattua raidat ja ensi kertalaiseksi tämän suhteen voin todeta, että hyvin meni :)

Peilikuvajainen

Joonas pääsee taas lainailemaan minulle tavaroitaan :DD Ja hei, ilmeisesti molemmat Thompsonin siskokset ovat minulla tukena! Ja ryhmällä on muuten kokoa seitsemän ihmisen verran.
Mahti meininkiä luvassa taas.

video
Siteiden irrottamishetki. Ihan teippiä ja paperia vaan.

Iltabileisiin haluaisin vaihtaa pukua. Saatan ehkä vaihtaa perjantain koulupukuun.

---

Sunnuntaina ryhmäilen taas, sarja onkin tällä kertaa Kuroshitsuji. Hahmoni ei kuitenkaan ole niitä cossatuimpia, mutta cossattu on häntäkin. Olen siis Peter Noah's Arc Circus- osuudesta ja hengailen muiden sirkuslaisten kanssa. On Dollia, Beastiä ja Jokeria. Mm, Kimmy, Lily, Saara ovat tässä kokoonpanossa.

(c) Yamato Taichou. Minä liitelen Peterinä, Saara Wendynä.

Peteriä varten tein omistamastani vihreästä kankaasta pussihousut, joihin siirtokuvalla painatin tähtien kuvia. Osa onnistui ihan hyvin, toinen osa vähän kohtalaisemmin. Hieman otin vapauksia värien kanssa, hahmo kun esiiintyy vain mangassa ja väritetyt kuvat on harvassa.

Hattu on tehty softiksesta ja samasta kankaasta kuin housut. Kauluspaitani on suoraan kaapistani (köh-Shinji), toppi ja sukkahousut on ostettu. Peruukiksi päätyy näillä näkymin Roxasin laatu-peruukki.

Cossi oli tässä vaiheessa vielä vähän kesken. Kuvasta uupuu muokatut hihansuut, topin valkoiset reunat ja röyhelökaulus. Sukkahousujakin pitäisi vähän vielä muokkailla.

Päädyin ostamaan röyhelökauluksen, kun en hyvää ohjetta kauluksen tekoon löytänyt. Ehkä ensi kerralla sitten. Nyt voin tarkemmin tutkia tuon anatomiaa. Laatu on tässä aika... no, naamiaispukukamaa.


Niin, olen todellakin ajoissa. Sain kaverillekin viimeisteltyä puvun, jonka oli määrä jo viime vuonna valmistua ja sitten se piti Frostiin tehdä, mutta niin ei vain käynyt. No, onneksi nyt sentään se toteutui.

Desu se jolkottaa, Desu-viikkokin on käynnistynyt Desusään merkeissä. Toivottavasti se ei pahemmin menoa haittaa. Desuilemisiin! Odotan jo kovasti sitä!!



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Double take - 2 haastetta

Minut haastettiin niin ikään kaksi kertaa tällaiseen kysymyshässäkkään Pilvin ja MasqueCosplayn toimesta (cosplay-kysymykset jälkimmäiseltä).

Ohjeet:
 Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


11 asiaa
1. Olen kova unelmoimaan.
2. Olen kärsimätön ihminen; saatan hetkeksi saada sellaisen energiapaukun, jolloin on pakko saada tehtyä jotain, mutta hetken kuluttua se purkaus on mennyt ohi.
3. Haluaisin puhua sujuvasti eri kieliä. Ruotsia ymmärrän kirjallisena joten kuten, venäjää vähän. Viime syksynä aloitin japanin, joten alkeet siitä kielestä olen vasta oppimassa. Joitakin sanoja ja lauseita on kyllä tarttunut mukaan tässä vuosien mittaan.
4. Luen kirjoja oman mielen mukaan, joten minua on valitettavan hankala saada innostumaan kirjasta, mikäli en itse koe sitä kiinnostavaksi.
5. Haluaisin osata ostaa tyttömäisiä vaatteita. Ja pukeutua niihin.
6. Haluaisin joskus levyttää edes yhden kappaleen.
7. Tykkään lenkkeillä kesällä.
8. Vietan nykyään ihan liikaa aikaa koneella. Mutta minkäs teet, kun kaikki koulujutut on siirretty nettiin :/
9. Olen niin kissaihminen, että purrrurr!
10. Haluaisin kerätä kaikkea Magic Knight Rayearth-sarjaan liittyviä oheistuotteita. (myös Mokona-hahmoja!)
11. Haluan matkustelemaan!


Kysymykset ja vastaukset
1. Jos saisit ottaa kolme asiaa autiolle saarelle, mitä ottaisit?
- Teltan, peiton ja onkivavan. Läppäristä tms. sähkölaitteista ei olisi mitään hyötyä, jos ei niihin saa virtaa (ja mä en mitään virtapiirejä osaa rakentaa), joten ainakin voisin nukkua yöt turvassa ja yrittää kalastaa ruokaa. Tulen ehkä saisi jotenkin aikaiseksi kiviä hakkaamalla... Jos siellä on kiviä.

2. Jos voittaisit miljoonan, mitä tekisit rahalla?
- Säästöön menee suuri osa, mutta osalla rahoista lähtisin matkalle. Osa menisi varmasti myös jonnekin lahjoitukseksi. Ja osa asuntoon. Ja sitten joku osa vielä cosplayhin.

3. Mitä on rakkaus?
- RAKKAUS OOOOON
Se on välittämistä eri muodoissa, esimerkiksi äidinrakkaus, rakkaus ystävää kohtaan, romanttinen rakkaus, intohimoinen rakkaus. Rakkauden ei tarvitse kohdistua pelkästään ihmiseen, se voi myös kohdistua myös kohdistua lemmikkiin, elottomaan objektiin tai tekemiseen. Jokainen itse määrittelee, millä tasolla rakastaa jotakin ihmistä, asiaa tai esinettä.
 
4. Kuinka paljon on paljon? Entä vähän?
- Paljon on niin paljon, että siitä voi antaa pois, niin että siitä jää vielä itselle yllin kyllin.
Vähällä tulee toimeen, mutta siitäkin voi vielä antaa pois. Jonkin asian vähyys voi surettaa, mutta sen asian eteen jaksaa tehdä töitä.

5. Asia, jota arvostat?
- Vilpittömyys.

6. Paras lapsuusmuistosi?
- Ne kaikki tunnit, kun istuttiin kaveriporukalla nenä kiinni televisiossa Nintendo 64:sta pelaillen. Ja kun vietiin peli "leikiksi". (Monta monituista kertaa tuli leikittyä The Legend of Zelda-pelisarjan tapahtumia).
On myös hyvin jäänyt mieleen se, kun parin kaverin kanssa muotoiltiin hiekkalaatikolle hiekasta koira. :)

7. Mitä haluaisit tehdä juuri nyt?
- Nukahtaa ilman stressiä.

8. Seurusteletko? Jos niin missä tapasitte ja miten? Jos et niin, mikä olisi unelma tapaaminen?
- En seurustele. Periaatteessa kaikesta tapaamisesta saa aikaan romanttisen, jos sen osaa ajatella niin. Mutta tapaisin sen Oikean sellaisessa tilassa, jossa kummallakin olisi hyvä olla.

9. Paras pääsiäismuna?
- Kinder. The one and only.

10. Kelle ja mitä haluaisit sanoa juuri nyt?
- Muutamaa ihanaa ihmistä, ja heille haluaisin sanoa "Hei, on ikävä, tavataan joku päivä."



Cosplay-kysymykset ja vastaukset

1. Ensimmäinen cosplaysi?
- Kingdom Hearts 2 -pelin Roxas.
2. Oletko tutustunut uusiin ihmisiin coneissa? Keihin mm?
- Jo vain,. Jos pitäsi alkaa luettelemaan nimiä, niin menisi pieni ikuisuus :,D Aikaisemmista blogiteksteistä voi käydä kurkkimassa linkkejä tyyppeihin, edellisessä blogitekstissä niitä ainakin on. 
3. Vaikein ja haastavin cosplaysi?
- Final Fantasy X:n Rikkua tehdessä jouduin työskentelemään minulle uusien materiaalien kanssa, enkä silloin vielä osannut sanoa, miten ne reagoisivat työstämiseen. Uutta minulle oli työskennellä tekonahkan kanssa. Haastavinta oli saada se silloin valmiiksi ennen lähtöä Ruotsin Meuwcon 03:seen.
4. Mikä on lempiconisi?
- Nyt pitää sanoa, etten osaa valita, jokainen con on kuitenkin omanlainen kokemuksensa. Conipaikalle pääsemisen vaatimattomuus on ihanaa, mutta toisaalta matkustaminen vähän kauemmas hyvässä seurassa on ihanaa myös. Tamperetalon Traconeista tykkään (+tilan paljous), kuten myös Desuconista  (+lähicon).

Jos kokemuksen perusteella pitäisi valita, lempiconini olisi Animecon 2006. Se jos mikä antoi sysäyksen cosplayn aloittamiselle.




Vielä eivät cosplayn murheet näy kasvoilla. (c) Pilvi, 2006

 
5. Paras cosplay/conimuistosi?
- Myös tähän kohtaan pätee omalla osallani se, että jokainen con on omanlainen kokemuksensa. Kaikissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia asioita sekä tapaa upeita ihmisiä!

Muistelen lämpimästi Animecon 2008:aa ja CosplayGaalaa 2009:aa, joissa olin esiintymässä ryhmässä. Ne jännityksen ja hurmion tunteet muistaa yhä.

Viime vuonna osallistuin Ruotsissa NärCon-tapahtumaan Kimmyn ja Team Elricin Lindan ja Saanan kanssa. Kun yhtenä päivänä cossasin Karina Lylea Tiger & Bunny- sarjasta, kuvittelin, että olisin nähnyt paljon TB-cossaajia, ja hieman pettynyt olin puoleen päivään mennessä, kun heitä ei ollut yhden yhtäkään näkösällä.
Kunnes eräs meido-pukuinen tyttö kävelee vastaani ilahtuneen iloisena. Ensin hän tietenkin puhuu minulle ruotsia, mutta joudun heti sanomaan englanniksi, etten ymmärrä paljoa ruotsia. Hän sitten vaihtaa puhekieleksi englannin ja kertoo, että hän on muutaman kaverinsa kanssa cossaamassa piakkoin Tiger & Bunny- sarjan hahmoja. Ilahdun kovasti, ja seuraavaksi minut onkin jo pyydetty mukaan ryhmään. Ilta meneekin photoshoottaillessa, ja muissa aktiviteeteissa. (Tofu-peli on hankala D:)
6. Uusin materiaali, mitä olet käyttänyt asussa tai propissa?
- ES-tölkki. Se sai uuden elämän Pantyn tiarassa.


Kynsilakkaakin on tullut viime aikoina käytettyä asusteissa.

7. Mitä olet saanut blogin pitämisestä ja kirjoittamisesta?- Jaarittelu on aina mukavaa. Vaikka kuvat kertovatkin enemmän kuin tuhat sanaa, kirjoittamalla saa aina kerrottua enemmän yksityiskohtia. En ole kovinkaan johdonmukainen bloginpitäjä (coniraportteja tupsahtelee joskus tosi myöhään), mutta blogin avulla olen kuitenkin voinut paljastaa itsestäni asioita.
8. Missä asussa on ollut kylmin/kuumin?
- Syksy- ja talviakselin conit ovat luonnollisesti viileitä ja kesän conit taas kuumia ja kosteita. Mieleen ovat kyllä jääneet Desucon  Frostbiten 2012 Strawberry Panic!:n ja Tiger & Bunny- ryhmän photoshootit ulkona kylmässä.
Vuoden 2011 Tampere Kupliissa tuli vähän kylmä Pantyn (Panty & Stocking with Garterbelt) enkelipuvussa.


Kylmä tuli, vaikka en nyt siniseltä näytäkään. Itku melkein pääsee, kun ajattelen, että kuljin ilman kenkiä.


Animecon 2008, jossa cossasin Roxasta, saattoi lauantain osalta olla se tukalin, kun päällä oli mustan organisaation takin lisäksi Roxasin Twilight Town -vaatteet. Alphonse Elricin asussa Traconissa 2010 oli myös kerrospukeutumisen makua.


Kuuma, kuumempi, Animecon 2008. (c) Riikka
 
9. Mielenkiintoisin materiaali, mitä olet käyttänyt?
- Öhm. Onpas tähän hankala miettiä vastausta. Softiksen saloja en ole vielä omalta osaltanu paljastanut, joten luulen, että se tarjoaa minulle vielä useasti iloa. On mielenkiintoista seurata, miten toiset ovat saaneet softiksesta tehtyä hienoa yksityiskohtia.
10. Missä haluaisit kehittyä cossaajana?
- Haluaisin osata olla enemmän suunnitelmallisempi. Strategiani on ollut aika pitkään "kokeile ja tee uduestaan". Huolellinen suunnittelu vähentäisi kangasmenekkiä ja nopeuttaisi työntekoa.
11. Mistä ostat pääasiassa kankaasi asuihisi tai materiaalit proppeihis?
- Kankaat Eurokankaasta tai lähiseudun muista kangaskaupoista. Joskus kirpparilta lykästää ja löydän vaatteen, josta muokkaamalla saa aikaan sen, minkä tarvitsen. Proppeja en ole vielä ehtinyt monta tekemään, mutta luulisin, että tilaisuuden tullen löydän materiaaleja rakennustarvikeliikkeistä ja muista sekatavaraliikkeistä.


11 kysymystä muille

1. Mitä haluaisit tehdä työksesi?
2. Minkälaisia ihmisiä sinulla on ystävinäsi?
3. Onko ystävilläsi samoja harrastuksia kuin sinulla?
4. Jos voisit päiväksi liikkua ajassa taaksepäin tai eteenpäin, mihin aikaan menisit ja miksi?
5. Onko sinulla kyky, jota muut eivät tiedä sinulla olevan?
6. Millainen on unelmiesi talo?
7. Mitä kieltä haluaisit osata puhua sujuvasti?
8. Mikä pukeutumisessa on mielestäsi tärkeintä?
9. Mikä sinuun vetoaa fiktiivisissä hahmoissa: ulkonäkö vai luonne?
10. Minkälaisessa ympäristössä pystyt keskittymään parhaiten?
11. Minkälaista musiikkia kuuntelet päivittäin?

Kaikki tästä haasteesta innostuneet voivat tehdä tämän, haastettavien puutteessa en tagaile ketään tähän :D

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Vuoden 2012 cosplay-katsaus!

DeviantArtissa Kimmyn kautta törmäsin tähän cosplay-kyselymeemiin, jossa on kysymyksiä liittyen viime vuoteen. Itsekin innostuin kyseisestä "kyselystä", mutta ajattelin tehdä sen tähän blogiini hieman muunneltuna.


Mitä hahmoja cosplayasit vuonna 2012?


Vasemmalta oikealle hahmot ja sarjat, sekä käydyt conit.
Remon Natsume - Strawberry Panic! | Desucon Frostbite
Karina Lyle - Tiger & Bunny | Desucon Frostbite, Chibicon (Gloria, Helsinki), NärCon (Linköping, Ruotsi)
Izumi Rio - Full Moon o Sagashite | Tampere Kuplii (yhteisvoimin, alun perin kaverille tehty asu)
Death the Kid - Soul Eater | Desucon, Animecon IX
Prinssi Cornelius - Peukaloliisa | Desucon
Rikku - Final Fantasy X | Animecon IX, NärCon
Karuta Roromiya - Inu X Boku Secret Service | NärCon
Nuori Zelda - The Legend of Zelda: Ocarina of Time | Tracon

Kesä-Desuconin perjantainakin minulla oli asu päällä. Asu oli kuitenkin hyvin normaalioloinen, enemmän yritinkin jäljitellä hahmon pukeutumista. Hahmo, joka oli kyseessä, on Rose Tyler Doctor Who- sarjasta. Hahmo puuttuu listasta sen takia, että en kokenut, että olisin oikeasti cosplayannut hahmoa, kun en pukuun uhrannut aikaa ja vaivaa. Alun perin olin suunnitellut modaavani yhden paidan "oikean" malllin mukaan, mutta se sitten jäi kesken.

(c) Jossu



Mikä asuistasi on mielestäsi hienoin?

(c) Pilvi
Nuori Zelda - The Legend of Zelda: Ocarina of Time

Zelda onnistui kaikin puolin, muutaman pienen kohdan tosin korjasin tämän vuoden Frostbitea varten. Tuo kuvio onnistui kivasti, vaikka se olisi ehkä pitänyt olla vähän isompi. Korvat olivat kivat (Aradani studios!), vaikeuksia ilmeni tosin niiden asettamisessa. Kokonaisuutena tykkään paljon tästä asusta.

Tuohon siniseen kankaaseen oli tyytyminen, kun en Lahden Eurokankaan valikoimista vaan kerta kaikkiaan löytänyt "elegantimpaa" kangasta. Asiansa se hoitaa uskollisuudella ja hyvä niin.



Mikä asuistasi oli mukavin päällä?

Jokaiseen asuuni liittyy ainakin yksi tekijä, joka välillä aiheutti epämukavaa oloa. Mutta, on kuitenkin yksi asu, jossa minun ei tarvinnut koko ajan tarkastaa, onko puvun osa x oikealla kohdalla.

Karuta Roromiya - Inu x Boku Secret Service

NärConin "aikuistilan" lattia, jolle halusin heti päästä (c) Kimmy
Karutan asuunkaan en tosin uhrannut aikaa ja vaivaa. Omistin jo valmiiksi valkoisen kauluspaidan, mustat kengät, housut, ja takin, josta ompelin näkyvät sivuvetoketjun piiloon (no, näkyyhän noi palat, ahaha!) ja päällystin napit mustalla kankaalla. Vaaleansinisen krakan etsiminen tuotti tosin vaikeuksia, ja tyydyinkin valkoiseen, jonka värjäsin akryylivärillä. Kannattiko olla pihi? Onneksi kraka ei juurikaan näkynyt, sillä epätasaiseksihan se värjäytyi.
Karuta päätyi käyttööni Ruotsin NärConissa, jossa oli mukava helle koko conin ajan. Hikoiltua tuli.



Yhtään lavakokemuksia?

Ei yhden yhtäkään. Toivottavasti vielä joskus.



Ryhmäkuvia!!

Desucon Frostbite, lauantai
Strawberry Panic! (c) Maria Vidbäck
Hikari Konohana || Lily
Tsubomi Okuwaka || Hachi8ko
Remon Natsume || minä
Chikaru Minamoto || Kimmy
Kizuna Hyuuga || ElyonToWendy
Shizuma Hanazono || Ane-ue
Tamao Suzumi || ShadowCollector


DF, sunnuntai
Tiger and Bunny(c) Artjom
Kotetsu T. Kaburagi || Soro
Barnaby Brooks JR || Mikako
Karina Lyle || minä


Desucon, lauantai
Mukavan kompakti paketti Soul Eateria (c) Izumiro

Franken Stein || Eiska
Liz Thompson || Lily
Marie Mjölnir || Kimmy
Justin Law || Joonas
Tsubaki || Itsumo
Black Star || GoodMorningJOE
Maka Albarn || Cresu
Soul Eater Evans || Anzudo
Crona || Miyukikyki
Medusa || Zuve
Death the Kid || minä


Animecon IX, sunnuntai
Final Fantasy X:n tunnelmissa (c) Kifia

Yuna || Izumiro
Tidus || GoodMorningJoe
Lulu & Auron || Silkmonkey (käyttävät samaa tunnusta)
Rikku || minä
 

NärCon, lauantai
Ruotsalaisten vieraanvaraisuutta testattiin NärConissa :D (c) ystävällinen staff-henkilö
 
Madam Red || Kimmy
Nagumo Haruya (Burn) || Linda, Team Elric
Integra Hellsing || Saana, Team Elric
Karina Lyle || minä



NärCon, lauantai
Ruotsissa cossaillen, TiBun merkeissä (c) Linda
 

Kotetsu Kaburagi || AtticUmi
Barnaby Brooks Jr || Blackphoenixes
Keith Goodman || Midori-chama
Karina Lyle || minä


Tracon, lauantai
The Legend of Zelda: Ocarina of Time (c) Hachi8ko
Link || Hitsuwa
Saria || Mangel
Nabooru || Rigetzu
Aikuinen Zelda || GoodMorningJOE
Nuori Zelda || minä


Minulta puuttuu muutaman ihmisen tavoittava "linkki". Jos heillä on deviantArt-tunnuksia, blogeja yms. niin heitelkää niitä. Irc-galleria-tunnusten kanssa olen varovainen. Mutta niilläkin linkitän, jos ao. henkilö tahtoo.



Tulevaisuuden sunnitelmia

Niitähän on kertynyt jonkin verran, luulenpa, että omistan oman postauksen niille. Desucon on perjantain osalta bookattu cosseilla, kesän myöhemmistä coneista on haisu ilmassa. Iiks, Desuconhan on jo ihan lähellä!! Seuraavaan postaukseen, adios!

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Moi, vähän päivitystä (ja lyhyesti DesuFrost 2013)

Kuten jotkut jo varmaan huomasivat, blogini ulkoasu muuttui! Ajattelin näin olevan helpompaa aloittaa bloggaaminen jälleen, vähän niin kuin puhtaalta pöydältä. Joutihan tuo edellinen ulkoasu jo pois..

 
Minimalistisuus on kaunista, mutta kyllä se ihminen kaipailee värejäkin.
Yllä olevan kuvan on muuten napsaissut ihana ystäväni Pilvi. Kuva on viime vuoden Traconista, ja siinä cossailen nuorta Zelda-prinsessaa The Legend of Zelda: Ocarina of Time- pelistä.

Suunnitelmani blogin osalleni on seuraava: aion käydä lyhyesti läpi viime cosplay-vuoteni ja suunnitella vähän tämän vuoden cossailua. Conivuoteni korkkasin Desucon Frostbitella.


Minut bongasi lauantaina Zeldana. Ostin varta vasten siniset, silmiä suurentavat piilarit, jotka tosin laittoivat silmäni vähän verestämään...
Ai niin, tulimme lauantaina aika myöhään conipaikalle, olisiko kello ollut jo puoli yksi. Ei kyllä onneksi meillä ollut mitään kiirettä (Milla ja kaveri A olivat yötä luonani). On se muuten ihme juttu, kun asun tosiaan vähän kauempana Lahdesta, niin joka kerta, kun olen ajanut Sibeliustalolle, en ole meinannut muistaa, miten sinne mennään.. Onneksi tienviitat avittavat, heh.

Lauantai meni vain ollessa, cossikisa oli kuitenkin must-see juttu! Upeita pukuja, mahtava välishow ja muikeaa fiilistä! Tätä tahtoo lisää! Onnea vielä voittajille!

(c) Maaria
 Lauantain iltabileitä varten olin muokannut 2 euroa kirpparilta maksavasta XL-kokoisesta satiiniyöpaidasta itselleni Pantyn punaisen mekon, tehnyt itselleni pienen tiaran, helmikaulanauhan ja käsikorut. Helminauha sattui jäämään kotiin, mutta onneksi sain A:lta lainaksi helmipannan, jonka sain pysymään kaulassani.
Ainoa kuva lauantain iltabile-cossistani.. Täytyy uusia Panty myöhemmin tänä vuonna. Kyseessä on siis Panty sarjasta Panty and Stocking with Garterbelt, jaksosta Panty+Brief.
 Sunnuntaina olin Shinjinä Neon Genesis Evangelion- ryhmässä, ja voin kyllä sanoa, että hauskaa kyllä oli :DD Maltan tuskin odottaa näkeväni kuvia. Allekirjoittanut kun ei vaan osaa pitää naamaa yhdessä asennossa. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Hymy pyllyyn. (c) Kyuu Eturautti. DesuFron sunnuntaista en ole saanut vielä paljoa kuvia, ja aion sitten laittaa mahdollisimman monta kuvaa kerralla uuteen päivitykseen.
DesuFrost oli ihana, kiitos kaikille, jotka tunnistivat ja juttelivat. On oikeasti ihanaa, kun conipiireissä alkaa olla jo niin paljon tuttuja, että pitää vain kiiruhtaa paikasta toiseen juttelemaan :D


Tällä hetkellä vielä pohdin, olenko menossa Tampere Kupliiseen. Uutta pukua tuskin olisin sinne tekemässä, yöpaikan saaminen ei olisi mahdoton ajatus, joten kysymys on vain, että why not?
Näihin mietteisiin~