tiistai 28. kesäkuuta 2011

115 faktaa, jotka ihan varmasti haluatte tietää

No niinpä niin, Kimmyhän se taggasi minut tälleen mukavasti. Nauttikaatten seuraavien minuuttien ajan näistä kutkuttavista faktoista.

1. Ensimmäinen nettinickini oli Ninnulili Habbo Hotellissa..
2. ... mutta nykyään minut tunnetaan Ninnuna. 
3. Registeröidyn nettisivuille yleensä Ninnu(-chan/sama/li)na, Irc-Galleria on kuitenkin poikkeus. (NekoNeko-chan) 
4. Tiedostin mahdollisuuteni cosplayhin vuonna 2005. 
5. ... ala-asteella olin tosin jo pukeutunut kaverini naamiaissynttäreille Legend of Zeldan Linkiksi punaisessa asussa. 
6. Mutta ensimmäisen cosplayni toteutin vuonna 2007 Animecon V:ssä Roxasiksi pukeutuneena. 
7. Pukua en kuitenkaan tehnyt itse.
8. .. joitakin osia kuitenkin (hikinauhat, kaulariipus, "rallikuviointi"). Hiukset leikkautin ihan Roxasta varten.
9. Roxas on käytetyin cosplay-asuni..
10. .. taitaa olla, että se sujahtaa päälleni vielä tänäkin vuonna(?).
11. Minulla on yhteensä 13 "virallista" cosplay-pukua...
12. .. joista olen itse tehnyt 6.
13. Ja luku tulee siitä, että olen tehnyt 5 asua alusta loppuun (housut/hameet, paidat, takit) itse, kahdesta puvusta puolet. (Kyokon hame, Alin paita & takki)
14. .. Ja minun oli pakko selittää tuo siksi, että ymmärtäisitte sen, miten lasken asuni.
15. Tällä hetkellä minulla on työn alla yksi asu.
16. Sen asun debyytti on Animeconissa.
17. Olen huomannut, että nykyään coneissa vain hengailen ja käyn välillä katsomassa paneeleja.
18. .. mutta on ihana huomata, kuinka paljon cosplay yhdistää ihmisiä.
19. Cosplayn kautta olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin.
20. Pieni ihastuksen poikanenkin on syntynyt cosplayn kautta.
21. Tämä ihastus ei ole sellainen "Oooh, onpa X hyvä cosplayaamaan. IhQ IhQ"
22. Pieni ja mukava ele sai minut kiinnostumaan hänestä.
23. Tällä kertaa olo ei ole sellainen, että tavoittelisin kuuta taivaalta.
24. Okei, aiheen vaihto. Olen musiikin suhteen melko kaikkiruokainen.
25. Kaikkea pystyn kuuntelemaan, kunhan se ei ole heavy metallia (tai muuta sellaista kiljuntaheavyä), tai ärsyttävää hip hoppia tai räppiä.
26. Muutamia lempparibändejä: Queen, Relient K, Aqua, T. M Revolution.
27. Tätä on hieman huvittava sanoa.. mutta tykkään kuunnella 90-luvun musiikkia.
28. .. erityisesti eurodancea...
29. .. koska se muistuttaa minua lapsuudesta.
30. Yhdistän musiikin helposti johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai kauteen.
31. Musiikki herättääkin minussa paljon tunteita.
32. Haluaisin soittaa paremmin jotakin instrumenttia.
33. Olen vuodesta 2007 asti käynyt soittotunneilla soittamassa koskettimia.
34. Soitin ala-asteella muistaakseni kolmen vuoden ajan pianoa.
35. Lopetin sen kuitenkin. Pianossa oli liian raskas sormituntuma verrattuna koskettimiin.
36. Olen tehnyt muutamia sävellyksiä koskettimilla.
37. Yhden esitin tänä keväänä soitto-opettajalleni.
38. .. minua yleensä hermostuttaa esittää yhtään mitään minun luomaa. (piirrokset yms)
39. Nuotitin ensimmäistä kertaa yhtään mitään, kun opettajani pyysi minua nuotittamaan kappaleeni.
40. .. musiikin teorian tunteminen olisi ollut siinä vaiheessa aivan ylimahtava juttu.
41. Haluan kehittyä musiikissa.
42. Osaan lukea nuotteja joten kuten.
43. Vuodesta 2005 vuoteen 2010 lauloin aktiivisesti kuorossa.
44. Joten nuottikorvani ja nuotinlukutaitoni kehittyivät.
45. Ajattelin ottaa syksyllä laulutunteja entiseltä kuoro-ohjaajaltani.
46. En oikein osaa sanoa, pidänkö lauluäänestäni vai en.
47. Ottaisin mielelläni "kirkkaamman" lauluäänen, jos voisin.
48. Yritän muuten epätoivoisesti saada ääneeni enemmän vibratoa. (se värisevä ja huojuva ääni, jota laulajat käyttävät tehokeinona)
49. Tiedän kuitenkin, että joillakin se vain tulee luonnostaan.
50. Haluan käyttää ääntäni.
51. Pidänkin laulamisesta ja äänellä leikkimisestä.
52. Olen jo melko pitkään halunnut ääninäyttelijäksi.
53. Kiitos animen.
54. Tiedän, että ääninäyttely ei tarkoita aina anime-sarjojen dubbaamista, vaan paljon muutakin.
55. Anime sai kiinnostumaan ääninäyttelystä.
56. En muuten enää nykyään katso kovin paljoa animea.
57. Tällä hetkellä yritän porskuttaa Sailor Moonin parissa :D:D
58. En muuten edes muista, milloin viimeksi ostin mangaa.
59. Mutta luen kuitenkin edelleen Salapoliisi Conania, sillä käyn lainaamassa sitä kirjastosta.
60. Olen muuten suht kaikkiruokainen.
61. Syön sen, mitä ruuaksi tarjotaan. (kaaliruuat check, maksalaatikko check)
62. Mutta inhoan paprikaa ja homejuustoa.
63. Himoitsen kiinalaista ruokaa!
64. Ja pidän myös sushista.
65. Ruokajuomana juon piimää.
66. Piimä ja ruisleipä (päällä esim. meetvurstia) on voittamaton yhdistelmä.
67. And why yes, rrrrrrrakastan salmiakkia.
68. Hedelmäkarkeista syön ensin sitruunat ja appelsiinit, sitten mansikat ja omenat. Loput jääkin sitten siihen paikkaan.
69. Yritän lisätä eläämäni hieman enemmän liikuntaa käymällä lenkeillä.
70. .. viime lenkistä taitaa kuitenkin olla jo melkein kuukausi.
71. Oi oi, tanssipelit <3
72. Rytmitaju hyvä, kestävyyskunto niin huono.
73. Pidän saavutukseni sitä, että olen päässyt joskus Healing Visionin läpi Difficultilla. Ja ellen väärin muista, taisin saada A:n.
74. Älkää luottako tuohon tietoon, enne kuin tarkistan sen. Olisi noloa ola väärässä xD
75. En polta.
76. Tupakalta haisevat paikat ällöttävät.
77. Jos joudun kulkemaan tupakan savun lävitse, pidätän hengitystäni.
78. En ole myöskään bilettäjä-tyyppejä.
79. Viimeisin "kunnon" baarireissuni oli Hämeenlinnassa maaliskuussa kaverin synttäreiden aikana.
80. Humalaiset... ... en keksi oikein mitään positiivista.
81. Toisen puolen suvun sukujuhlissa pitää aina juoda. Ja olla juotavaa.
82. Se ahdistaa.
83. Mieluummin katson anime netistä, laulan piirrän, pelaan Harvestia, cosplayaan tai ompelen.
84. Harvestin pelaamisella tarkoitan Harvest Moon: Back to Naturea.
85. Olenkin jo tainnut kertoa, kuinka paljon rakastan kyseistä peliä.
86. Vuosi 2006 liittyy olennaisesti tähän peliin.
87. Silloin nimittäin pelasin sitä ensimmäisen kerran - ja rakastuin siihen.
88. HM:BtN tyyli on niin söpö! Rakastan sen musiikkeja <3
89. Pidän muuten pelimusiikeista.
90. Ja animesoundtrackeista.
91. Ja jos pelien/animesarjojen musiikeista tehdään orkesterisovituksia, olen taivaassa.
92. Kännykkäni soittoäänenä on muuten The Sims- ykkösosan yksi jazz-biisi.
93. .. ja yhdessä vaiheessa laitoin kännykkäni herätyskellon ääneksi Harvest Moonin vuoden aikojen tunnareita.
94. .. jokaiseen vuodeen aikaan sopimaan.
95. Harvest Moonin innoittamana ostin äitini kanssa kasvihuoneen.
96. Se elää jo neljättä kesäänsä ja alkaa olla jo aika haurastunut.
97. Se on muuten ostettu Lidlistä.
98. .. niin kuin myös ompelukoneeni.
99. Lidlistä saa mielestäni ihan hyviä tuotteita (Saskia-kivennäisvesi, maitosuklaa).
100. Teen välillä löytöjä halpahalleista ja kirpputorilta.
101. En seuraa muotia.
102. Valitsen vaatteeni sen mukaan, miltä ne näyttävät päälläni.
103. Olen huono shoppailemaan.
104. Olen iloinen, jos ylipäänsä löydän itselleni uusia vaatteita.
105. Jos en olisi yhtään laiskempi ja saamattomampi, voisin tehdä itselleni vaatteita.
106. Pidän seurapeleistä.
107. Singstar, korttipelit (esim. Uno, Skip-Bo, paskahousu..), lautapelit (Monopoly, Game of Life, Cluedo). You name it, I will play.
108. Voin halutessani pilata unirytmini oikein kunnolla (kuten teen nytkun, kello on 3...)
109. Mutta onneksi nyt on kesäloma, ja siitähän minä pidän!! :)
110. Olen iloinen, että olen tässä myös päässyt tekemään töitä. Ja saanut ihan kivasti rahaakin siitä.
111. Haluaisin päästä matkustelemaan.
112. Tällä hetkellä toiveena on päästä Japaniin.
113. Ja olisi mahtava toteuttaa se ensi keväänä, jos mahdollista.
114. Kaukaisin matkakohde, jossa olen käynyt on Iso-Britannia.
115. Haluan myös joskus käydä jossain oikein lämpimässä maassa!

Olipas se rupeama. Nyt heittämään ihmisiä tällä haasteella!!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Rahan tuloa ei voi estää

Noin sanois mun äiti. Olin nimittäin koko juhannuksen ajan töissä Päijät-Hämeen keskussairaalan keittiössä. Olo on sen mukainenkin xD Mutta nyt on voittajafiilis. Tilille lumpsahtaa sitten aikamoinen läjä rahaa, joka sitten kuluu luonnollisesti cosplayhin.

Vois sitä rahaa alkaa vähän laittaa säästöönkin. Matkakuume on tässä jo vähän vaivannut (eikä asiaa yhtään auttanut se, että katsoin vahingossa YouTubesta pätkän Jenkkien jostakin Disneylandista..).
Mutta Japani tässä se kyllä ykkösvaihtoehto olis kuitenkin.
Nyt kun muuten aattelee, nii mä varmaan kuolisin jännitykseen jo lentolippujen ja majoituksen varaamisesta. On se Nousevan Auringon Maa sen verran kiehtova.

Nro 1. Pyhiinvaelluskohde: TOKYO TOWER. YEAH. You know why.


Ja sitten Akihabaraan ja Harajukuun. Myös joku paikallinen conikin olis aika mukava juttu.
Ja ei hitsi. Jos sielt löytyis joku kauppa, jossa olis MKR-tavaraa.. Mä varmaan kuolisin onneen. Tai sitten jäisin asumaan sinne kauppaan. Tai ostan sen kaupan tyhjäksi.

Ää. Nyt riittää tää ajatusmatkailu.
Onneksi olen taas kuitenkin Ruotsiin lähdössä kera Lilyn, Kimmyn, Linearttin ja Olivierin. NärCon kutsuu. Oonko mä jo kertonut, että tykkään laivamatkoista? (Tax Free ei tietenkään liity tähän).. (eikä tanssipelit).

Jeps. Mä oon tänää heränny jo viideltä (töissä piti olla 6.30, autolla sinne ajaa noin puolessa tunnissa). Ehkä oon jo valmis Höyhensaarille (kukaan ei kuitenkaan oo enää tähän aikaan koneella.. Mulla on/oli tylsää!!!)
(Ja miten niin ylikäytän sulkuja!!)

Vielä tähän loppuun heitän randomeja kuvia, jotka otin tänään, kun halusin vähän meikkailla.
Inspiraatin lähteenä toimi Rei Ayanami (sideharso naamalla), Corpse Bride ja Tim Burton. Ajattelin tätä meikkiä tehdessä myös vähän Michelle Phanin videoita..
Ja olipas minulla Lady GaGamainen olo. Se varmaankin johtui noista irtoripsistä.
Jostain syystä oon nimeämässä tätä "hahmoa" Emilyksi. En voi sille mitään, että Emily ensin ponnahti mieleeni ja jäi sitten "projektinimeksi".

Bbrrraainnss...


Obvious feikkiveri on obvious.
Hmm, nytpä tekisi mieli cossata jotain sarjaa, jossa verta ei säästellä.. Battle Royale taas uudelleen mietintään siis.

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Viikonloput ovat liian lyhyitä ;__; Eli Desucon 2011

Niin se Desucon ihan porhalsi ohi. ... Perinteinen conin jälkeinen alakulo on taas vähän päällä. Mutta onneksi ensi kuussa on Animecon.. Ja elokuussa NärCon. Ja syyskuussa Tracon. En ihan ehdi kyllästyä normaaliin elämään.

Lauantaina desuilin Ferioa Magic Knight Rayearth-sarjasta. Vielä lauantai-aamuna teen siskon WonderWoman-pukua loppuun ja kauhistuksekseni huomaan, että olen kadottanut kengänpäälliset. No, onneksi samaista kangasta oli vielä jäljellä, joten hurautan ompelukoneella uudet tilalle.
Conipaikalle pääsimme mukavasti kahdella autolla, kun Kimmy oli tullut Lily mukanaan autolla, kuten myös siskon poikaystävä. On muuten onnekasta asua 20 minuutin päästä Lahdesta naapurikunnassa! w00t.
Haimme ystäväni Jossun kanssa Millan rautatieasemalta, jotta raukan ei olisi tarvinnut kävellä sieltä asti Sibbetalolle.
Autoin myös Jossua hänen prinsessa Jasmine-pukunsa kanssa. Se hiuslisäke oli niin hankala tapaus..

Pakko on muuten heittää tähän väliin edellisvuosien kuvia..

Ferion puku on siis jo vuodelta 2009. Ja njoo, siltä se näyttääkin..

Sain ottaa lauantaina osaa ihanaan MKR-ryhmään. <3 Kävimme otattamassa yhteiskuvan kuvauspalvelussa ja illalla pidimme vielä pienen photoshootin. Oii, mukana oli Autozan-Hikaru, Chizeta-Umi, Tatra ja Tarta (!!), Presea ja prinsessa Emeraude. Lisäksi alueella liikkui vielä koulupuku-Hikaru ja Fuu!! <3

Hihi. Hihihi <3
Tästä Desusta teki hieman poikkeavan myös se, että risteilin kolmen porukan välillä. Se oli hengästyttävää ja ikävää, kun en omasta mielestäni jakanut kaikille ihan tasapuolisesti huomiota. Feidari mikä feidari. by TeamElricin Linda.
Coni meni tänäkin vuonna aika paljon hengaillessa ja tuttuja moikkaillessa (mua niin nolottaa, etten tunnistanu ihan kaikkia, jotka mulle moikkas...). Lauantaina menin kuitenkin katsomaan EuroCosplay-kisaa ja cosplaynäytöstä. Voi herramunjee, miten upeaa se oli! Ihan itsekin teki mieli alkaa tehdä jotain esitystä. Aika näyttää senkin sitten..

Olipahan muuten yllätys, kun kotona huomasin, että silitysrauta oli jäänyt päälle.. Onneksi se ei kuitenkaan ollut mitään vasten ja tehot olivat suht matalalla. Jotain voi aina näköjään tapahtua.
Emme menneet siskoni eikä hänen poikaystävänsä kanssa iltabileisiin, vaan jäimme meille palautumaan lauantaipäivän rankkuudesta. Saldo: minulla hieno mustelma kyljessä ja siskolla jaloissa 4 rakkulaa.

Viel random: Kiitos niille, jotka vielä muistavat Magic Knight Rayearth-sarjan. Ei ole helppoa cossata vanhoja retro-sarjoja massavirtasarjojen joukossa.


Sunnuntaina oli paljon helmpompaa, kun ei tarvinnut juosta kolmen eri ryhmän välillä. Olin siis Alphonse Elric FMA-leffasta ja tällaisia kuvia saatiin sunnuntailta.

"Vakavana naama, niin kuin laiska laama..." (c) Jossu

Veli on vainaa. (c) Jossu

Jotain söpistelyä. (c) Jossu

Tukka hyvin, kaikki muu huonosti (c) Jossu

Yleisön pyynnöstä.. Kun kamera on liikettä nopeampi (c) Jossu

Kukkuu (c) Jossu
Elikkäs ystäväni Jossu napsi aika tiuhaan näitä kuvia, ja tässä ei tosiaankaan ollut vielä kaikki. En ole jaksanut muokata enempää. Jahka olen taas ehtinyt muokkailla kuvia, saatte olla varma, että näette ne täällä.

Ööä, sunnuntai meni aika pitkälti ulkona hengaillessa. Kävin ottamassa Millan pyynnöstä kuvia suurehkosta One Piece -ryhmä, jossa hän oli mukana. Ja sekoiltua tuli myös:



Että hei vaan kaikki villit ja vapaat sinkkumiehet ;) Ottakkee yhteyttä!
Nii, taisi unohtua sanoa tuossa videossa, että olen nainen. En tiedä, onko se niin selkeää siinä. heha.

Myös sunnuntaina kävimme perinteisest kuvauspalvelussa otattamassa kuvia yhdessä ja erikseen (niistä myöhemmin) ja hetken mielijohteesta osallistuin Lilyn ja siskoni kanssa Välähdys-poseerauskilpailuun. Miten poseerasimme, siitä lisää myöhemmin..

Ää, mieleni on tyhjä. Kiitos kaikille kuvaajille, ja tutuille, ja kiitos niille, jotka järjestivät Desuconin. Ensi vuonna uudestaan!

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Yhyy, huomen se on jo ohi :(

Desucon nimittäin. Viihdyin siellä nimittäin sen verran, ettei mieli olisi tehnyt lähteä mihinkään.
Olin tänään Magic Knight Rayearth-sarjan Ferio ja Desussa oli iso lössi muita MKR-tyyppejä! Ihanaa, huippua, tätä lisää! <3<3
Kiitos kaikille kuvaajille ja kaikille tutuille! Moikatkaapas mulle huomennakin (koska itse en välttämättä huomaa teitä... hehe.)!

Kuvia piakkoin . . . Ja myöhemmin myös lisää tunnelmia.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Siis, OMG. Ulkoasupäivitys~

En ole oikeasti niin tylsä ihminen, että pitäisin samaa ulkoasua viikosta toiseen.
Tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja laittaa vähän kuosia uusiksi. Halusin ehdottomasti uusimman cosplay-pukuni esille ja Kimmyn ottama kuva oli se, jonka halusin tähän tunkea. Voìla.
Saatan vielä vähän muutella noita fonttien muotoja ja kokoja, jos löydän jotain mieleistä.
Halusin tällaisen klassisen mustavalko-teeman. Se on simppeli ja toimiva.

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Mites ois taas yks tosi turha blogimerkintä, nee?

Jos en kunnioittaisi itseäni ja kurkkuani yhtään enempää, laulaisin kurkkuni rikki ja ääneni kuulumattomaksi. Ja kaikki tämä vain yhden sivuston takia!
Ja sehän on Karaokeparty.com. Ilmainen, Singstarin tapainen online-karaokesivu. Olen melkein jo viikon sitä luukuttanut ja sen kyllä huomaa kurkussa! Ehkä pitäisi pitää välipäiviä laulannassa.. Sivun saa suomen kielen lisäksi myös englanniksi och också på svenska!

Siis jos jollekin Singstar ei ole tuttu, niin kyseessä on siis laulupeli, jossa pitää laulaa mahdollisimman hyvin oikeita säveliä. Kuvaruudulla kulkee jana, joka näyttää sanat ja sävelien korkeuserot.
Karaokeparty.com -sivustolla on mahdollisuus osallistua taisteluihin, jossa siis taistellaan muita online-pelaajia vastaan siitä, kuka saa parhaimmat pisteet laulusta. Ja tähän hommaahaan tarvitaan siis toimiva mikrofoni, joka on kiinni koneessa (joko usb- tai muu mikrofoni, myös sisäänrakennettukin käy.)
Itse tykkään myös toiminnosta, jolla voi äänittää omat laulunsa. Ja voin myös jakaa ne maailmalle, haha...

Biisejä sivulla on laidasta laitaan, kuten Lady Gagaa, Queenia, High School Musical- biisejä, Green Dayta, Eminemia, Rihannaa.. Myös suomalaisiakin biisejä löytyy, kuten Nylon Beatia, Don Huonoja, Paula Koivuniemeä, Happoradiota..
Kaikki biisit eivät ole kuitenkaan avoinna kaikille. Saadakseen kaikki kappaleet käyttöönsä pitää tilata Tähti-paketti.
Mutta ainakin minä olen pärjännyt normaalina käyttäjänä tähän asti! :D:D

Oho, aika moista mainostusta tää blogin eka osa on ollut! xDD Anteeksi!
Voisin vielä vähän hehkuttaa (okei okei, hehkuttaa on vähän liian voimakas sana..) yhdestä mangasarjasta, johon pari päivää sitten törmäsin. Kyseessä oli (ainakin minun) sydämen sulattava shonen-ai -sarja Yume Musubi, Koi Musubi (tekijä Yaya Sakuragi). Tämä on aika perinteinen lajityypin edustaja, sillä sarjasta löytyy se mahdottoman söpö ja naiivi uke-poika sekä mies-tsundere, loistava esimerkki semestä. Suurilta tunteilta ei voi välttyä, mutta onneksi tässä ei sentään hypi chibejä.
Sarja kertoo Ao-nimisestä lukiolaispojasta, joka yksi yö näkee tunteita herättävän unen tuttavastaan Ryoumeista, joka on shinto-pappi. Poika ei häpeile kertoa tästä kaikille, joten noloja tilanteita tietenki syntyy. Ryoumei ei ole kuitenkaan yhtä ilahtunut pojan suuntauksesta, vaikka hän onkin tuntenut Aon jo kymmenen vuotta. Sarja seuraa sitä, kuinka Ao yrittää saada yksipuolisille tunteilleen vastakaikua. Mutta teinit, nehän ne viirilejä onkin!
Huom. Sarja sisältää lievää kanssakäymistä. Mutta se on sellasta romanttista, you know. Ja sopii niille, jotka tykkää shounen-ai/yaoista.

Yes, nyt mä pääsin kertomaan siitäkin :D Oon nyt tässä pariin kertaan sen lukenut ja mietin, että pitäskö ladata sarjasta tullut Drama Cd. Onko jollain kokemusta niistä?

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Those eyes

Kello on 23.22, huomenna on herätys 6.30 ja minä vielä aion raapustaa yhden blogitekstin. Koska se on kivaa. Ainakin näin yöstä.

Olin huojentunut, kun eilen kokeilin lähes vuosi sitten ostamiani piilolinssejä ja ne onneksi olivat ilmeisesti vielä käyttökelpoiset (uskon, että näitä linssejä voi käyttää vuoden..). Olin vain kerran käyttänyt niitä viime vuonna, joten en raaskinut heittää niitä pois. Hankin kuitenkin uuden nesteen niitä varten.
Linssit olivat ah-niin-ihanat "Twilight" piilarini, eli oranssiruskeat piilarit Feriolle Desuconia varten. (olenko jo kertonut, että Desussa on pienimuotoinen MKR-ryhmä. <3)

Näytän vähän karmivalta..
Näissä piilareissa yksi huono puoli on se, että ne liikkuvat ihan hirmuisesti silmissäni. Jos en vähään aikaan räpäytä silmää, ne paljastavat ärsyttävän määrän oikeaa iiristäni..

------
Päätin eilen laittaa itseni oikein hienoksi - eli kokeilla jonkinmoista meikkiä Feriolle, kun sain laitettua molemmat piilarit (pehmeät väripiilarit on mielestäni yllättävän hankalat laittaa - mutta äärimmäisen helpot ottaa pois!)
Ta-dah. Lopputulos.
Jännää, miten piilaritkin voi vaikuttaa niin paljon ulkonäköön. Ruskeat/rusehtavat silmät ovat mielestäni aika miehiset.
- Arvet työstin niillä aikaisemmin mainitsemilla kasvoväreillä, väreillä musta, punainen ja keltainen. Lisäksi vahvistettu ruskealla tussi-eyelinerillä. Lopputulos ei ole paha, sillä haluan pitää arvet hieman animoidun näköisinä.
- Kulmakarvat on myöskin tehty kasvoväreillä ja lisäksi yritin varjostaa kasvojani ohimoiden, poskien ja nenän kohdilta. Huuliani yritin vaalentaa meikkivoiteella, mutta se tosiaan kuivattaa huuliani. Yritin jotain sählätä Rimmelin Nude Pink- huulipunan kanssa (kiiltävä nude-puna tappaa yllättävän hyvin miehisyyden..). En halua, että huuleni näyttävät kuivilta korpuilta >__<
- Silmieni yläluomien reunoja rajasin ruskealla eyelinerillä, sillä se rauhoittaa katseen. Viimeistelin silmät vielä ripsivärillä, mutta en käyttänyt taivutinta.

Pukua pitää vielä vähän parannella, sillä sen mustat kolmiot ovat viime Traconin jälkeen vähän heikossa hapessa.. Lisäksi housut pitää silittää. Ja ai niin! Pitää vielä hommata mustat säärituet (erkkaa laitan vain silloin, kun ei ole muita vaihtoehtoja. Heh.)
En usko, että aion enää tässä vaiheessa tehdä miekkaa, vaikka kyllä haluaisinkin. Työt ja muut kiireet syövät vähän aikaani D:

Kello on 23.41. Eiköhän tää blogi ollu tässä. Öitä.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Nothing special

Minusta on ihana kuulla, että mun läheisillä menee hyvin. Läheisten ilo tuottaa iloa minullekin.
Mun elämässä ei taas oo mitään uutta. Mitä mä oikeen haluun mun elämältä? :/

Mulla on opiskelupaikka.. No, siihen se jääkin. Siellä on ihania ihmisiä ja mä oon kiitollinen siitä, että oon saanu heihin tutustua.
Tiedän, että siltä alalta löytyisi tulevaisuudessa paljon töitä.. Mutta musta tuntuu, että mä haluun jotain muuta, mitä en oo vielä tiedostanut.

Mulla ei oo ongelmia perheessä eikä kaveripiirissä. Mä teen vapaa-ajalla sitä, mistä mä tykkään. Mutta silti mä ootan jotain mieltä räjäyttävää flow-kokemusta. Cosplay antaa mulle sitä, mutta en mä voi sitäkään koko aikaa tehdä. Mä en oo vielä riittävän hyvä siinä, että pystyisin aiheuttamaan muissa ja itsessäni "WOW!"-tunteen.
Mä haluan kehittyä cosplayssa. Mutta mun kärsivällisyydellä ei pitkälle pötkitä.

Mä en haluu vastata aina kysymykseen "Miten menee?" vastauksella "Ihan hyvin."
Haluaisin joskus kokeilla sanoa "loistavasti" ilman epäilyksen häivää.

Pitää vaan jaksaa.. Nauttikaa paint-räpellyksestäni.



Täällä mä vaan angstaan, vaikka muilla on suurempia ongelmia. Oh well..
Onneks Desucon on kahden viikon päästä.