torstai 2. joulukuuta 2010

Voisipa sitä välillä piipahtaa täällä vol 2. (aka cosplay-asuni)

Huah, pääsenpäs taas jatkamaan täällä yksin kirjoittelemistani. Elikkäs, viime blogikirjoituksessani kerroin, kuinka aloitin cosplayn vuonna 2007 Roxasin asulla Animecon V-tapahtumassa. Ja siitä jatkoin Full Moon-pukuuni, jota käytin Tracon III-conissa vuonna 2008.

Vielä voisin vuodesta 2008 mainita, että uusin Roxasin ja Full Moon-cossini ja käytin niitä myös erilaisilla photoshooteissa. Vuoden alussa järjestetyssä, minulle ensimmäisessa photoshootissa olin jo päässyt niin pitkälle Roxas-cossissani, että olin blondannut! En vielä silloin ollut saanut peruukkiani.
Animecon VI-conia varten kunnostauduin toden teolla: Laitoin pappani teetättämään minulle ja kaverilleni avainmiekat (maalasin ne äidin kanssa), tein kaverille paperimassasta chakramit Axelille (ne olivat hyvin RUMAT) ja kaverini teki vuorostaan minulle organisaatiotakin. Ja sitten vielä väänsin vaahtomuovista Roxasin jättikengät.


Tässäpä pieni läpileikkaus vuosista 2007-2009

Full Moonin pukuuni hankin uuden ja ihanan peruukin ja hieman "parantelin" pukuni yläosaa. Uusi peruukkini teki ensi esiintymisensä Tsukiconissa 2008.

Aika GaGa-mainen peruukki. Ja koru on miten sattuu D: (c) Islienne

 Ja se sitten vuodesta 2008.


Vuosi 2009 alkoikin ihan uusissa merkeissä! Aloin jo hyvissä ajoin ennen Tracon IV:tä tekemään Ferion pukuani sarjasta Magic Knight Rayearth. Se oli ollut jo aika kauan haaveeni ja olin iloinen, kun sain sen vihdoin tehtyä! Paitsi, että con-päivän aamu ei mennyt ihan putkeen. Piilolinssini meni rikki ja silmäni punoitti ja vetisti koko päivän. Päivän päätteeksi löysin silmästäni rikkoutuneen osan..
Asusta sen verran, että se oli ensimmäinen kerta, kun tein ikinä housuja. Ja sen kyllä huomasikin. En meinannnut mahtua housujen vyötärö-osasta sisään ja housut tuntuivat muutenkin vähän eriskummallisilta, mutta onneksi niillä ei ollut kamalasti väliä, kun puvun yläosa oli pitkä.
Olkasuojaan käytin itselleni tuttua tekniikkaa: kanaverkkoa ja paperimassaa. Kun nykyään katselen silloista olkasuojaani, en voi olla ollenkaan tyytyväinen siihen..
Tämän peruukin tilasin Suomesta Markku Purhon liikkeestä ja sen nimi oli Seireeni. Se oli keskipitkä peruukki ja siinä oli vaaleanvihreitä kiharoita. Vähän leikkaamalla ja lakalla sain siitä aika hyvän Ferion peruukin.
Vielä edellisenä iltana ennen Traconia pistin vähän taikataikinaa kasaan ja tein siitä tuon maagisen "puhelaitteen", jota Ferio ja Fuu käyttävät animessa.

Minä näen langanpätkän.

Ja tadaaa! Tässä lopputulos! Huomatkaa, minulla on vain valkoiset sukat jalassani. Jaloissani on mustaa lätkäteippia, kyynärsuojat on tehty vanhoista olkatoppauksista ja vyö vanhasta valkoisesta lakanasta.
Oon kyllä aika babyface Ferioksi.. Jääkää toki vielä mukaan riekkumaan, tänä kesänä minä nimittäin cossasin uudestaan Feriota keltaisilla piilareilla, platformeilla, paremmalla orbilla, Mokonalla ja Fuulla <3<3<3

Nyt kun lähestyn tarkemmin vuotta 2009, niin sinä vuonna cosplayasin aika paljon eri hahmoja. Suomen ensimmäistä Desuconia varten tein itselleni Alphonse Elricin leffa-puvun, mutta liiankin usein minut sekoitettiin Edwardiin. Keksin kolme syytä, miksi näin kävi: A) Olen lyhyt, 156 cm, eivätkä parin kolmen sentin platformit nostata minua kovin korkealle B) Puku on hyvin samanlainen kuin Edwardin puku ja siitä tekee johtopäätöksen "tuolla menee ruskeatukkainen Edward Elric. Nähty juttu" C) Siskoni cossasi Winryä animesarjasta.
No, kyllä oli niitä, jotka tunnistivat minut Aliksi. Se lämmitti mieltä.
Rrrakastan punaista alkemisti-takkia!

Lempparikuvani Desuconista :D
Omien riittämättömien taitojeni takia teetätin Mitsukin pinkin mekon, jota rakastan hyvin paljon <3
Uskokaa tai älkää, ostin ruskean peruukin kirpputorilta. Vessapaperirullien ja pinnien avulla muutin sen Mitsukin rullakebab-tukaksi.
Lisäksi meillä oli ihana FMWS-ryhmä, jossa oli mukana Meroko, Takuto ja 16-vuotias Full Moon. Olispa meillä ollut myös Izumi, kuten oli Tsukiconissa..


Rullakebabit ne on.

Hirveää kuvaspämmäilyä, mutta sellaista cosplay on.

Vuoden 2009 Animeconia varten olimme siskoni ja kaverini kanssa jo talvella suunnitelleet tekevämme Tetris-ryhmäcosplayn, joka sai erittäin positiivisen vastaanoton. Tämä oli varmasti hauskin asu, jota olen ikinä pitänyt! :D Emme kuljettaneet palikoita sellaisinaan, vaan palasina Helsinkiin, jossa sitten kokosimme ne ja kuljetimme bussilla, junalla ja metrolla Ruoholahteen.
Palikat ovat siis pelkkää pahvia, jotka on maalattu. Ja sitten niissä on vielä tuollaista mustaa teippiä.

Let's play some human Tetris?
 Palikkapeli muuten täytti vuonna 2009 25-vuotta, joten nämäkin asut tulivat hyvään saumaan.

Tetris-palikka-asu ei ollut Animecon VII:n ainoa pukuni. Ensimmäisena ja myös toisena päivänä cossasin Kyoko Tokiwaa animesarjasta Full Metal Panic! Tein ensimmäisen vekkihameeni, josta tuli oikein hyvä. Äidin tosin patistin tekemään uniformun paidan... Rusetit sain melkein omin käsin tehdä.
Äitini ihanat retrolasit pääsivät uuten käyttöön :D

 Ryhmässä mukna oli siskoni Kanamena, Pikoneko Sousuke Sagarana ja Yumenale Tessana. Ryhmästämme tuli ihania palautteita ja päätimme sitten tehdä CosplayGaalaan pienen esityksenkin. Tulimme ryhmäkilpailussa toiseksi ja kun vielä kehutaan parhaaksi, niin ihanhan tässä hämmentyy..

(c) Jussi Sorjonen

(c) Jaana Parviainen. Hiuksissa on rautalankaa xD
Lol, näähä on vähän kuin ennen-ja-jälkeen kuvia :D

Käväisin tuona vuonna myös ensimmäisen kerran Ropeconissa, tosin sielläkin vain pyörin ulkona. Ajattelin Ropeconia varten tehdä Haynerin pukuni loppuun. Hayner oli vuodesta 2008 alkaen suunnitteilla suureen Kingdom Hearts- musikaaliin, jota ei sitten ikinä tullutkaan. Mutta mitäpä sitä heittämään hyvää pukuakaan hukkaan. Haynerin liivi on teetetty samalla ompelijalla kuin muutkin teetetyt puvut. Housut ovat pikkuveljeni vanhat, paita ja kengät on ostettu kaupasta ja siihen tehty kuvio on piirretty vahaliidulla. Ranneke on ruskeaa puuvillakangasta ja risti-koru on pahvia. Peruukkia on leikattu (alun perin siinä oli pitkä takatukka) ja värjätty tummemmaksi copic-tussilla.
Erittäin mukava kesä-asuksi. Siksi haluaisinkin vielä cossata Hayneria. Hahmokaan ei ole ärsyttävä :D
(c) Islienne

Cossasin Hayneria vielä KH-koulupuku-photoshootissa elokuun lopussa. Sekin voitaisi vielä ottaa uusiksi :D

Vuoden 2009 viimeiset cosplayailut Halloweenina. Casual Kyoko paparazzailee xD

Wou, peräti 6 uutta asua. Tänä vuonna kokonaan uusia asuja oli 3, mutta uusin pari asua. Niistä sitten myöhemmin ;P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti