Joskus mä en tiedä kummin päin olla.
Siis henkisesti. Lähteäkö rikkomaan ihmisten asettamia rajamuureja vai vain olla, kunnes tapaus on ohi?
Kumpi on itsekäämpää: antaa olla ja toivoo, että asia menee ohi vai ottaa kontaktia, sillä on huolissaan ja haluaa jakaa edes jotain toisen taakasta, siinä toivossa, että molempien olo paranee?
Joskus mä toivon, että mulla olis isompi kynnys tehdä asioiden eteen jotain. Mutta mä pelkään, että mua ei oteta tosissaan. Mutta mä oon oikeesti murtunu. Ja kaikki sulkeutumisen takia.
Happy hardcore on happy hardcore.
Huoh, mä en valitettavasti oo näitä ihmisiä, jotka pystyy kertomaan kaikki olotilansa luonnollisesti netissä..
Tää on niiiiiin hämy teksti että.
Mut hei, pidetään toisistamme huolta, okei? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti