keskiviikko 5. tammikuuta 2011

I bet you didin't see this one coming

Onko se harhaanjohtavaa, jos kirjoittaa blogien nimitekstejä englanniksi? Everything sounds better in English!
En ois keksiny mitään järkevää suomenkielistä nimeäkään ja toi vaan poppas päähän.
"Tätä et olisi osannut odottaa" kuulostaa tosi huonolta johdattelulta ja englanti sopii mun "persoonallisiin" teksteihin paremmin.

No, nyt meni hohto tostakin lauseesta, kun aloin selittää valintaani. Oh what the heck...


 Aina vähän väliä joku youtubelainen löytää melkein jo kolme vuotta vanhan dubbaukseni FMA:sta.
Pakkohan se oli kuunnella pitkästä aikaa, silkasta myötähäpeästä. Ensimmäinen kerta meni repeillen (voi vitsi, ihan hirveetä kuraa), toisella kerroilla keskityin ääneeni. Ja huomasin - anteeksi, mutta tämä on oma mielipiteeni - ettei se oikeastaan ole kummoinen Edillä. Aika kivan poikamainen.
Mutta vihaan sitä kun en osaa lausua - siis artikuloida- selkeämmin. Tässä videossa puhun kyllä suht selkeästi, mutta niitäkin videoita on, joissa sanat puuroutuvat.

No ei se mitään. Ääntäni olen sentään oppinut kuuntelemaan - vaikka en oikein vieläkään pidä sitä omanani. Se on aika matala luonnostaan. Olen hieman pohtinut omaa ääntäni ja sen käyttöä. Miksi minulla on tällainen ääni, johtuuko se siitä, että olen suomalainen ja suomessa vokaalit lausutaan avonaisesti, jos joku tajuaa, mitä tarkoitan. Olisiko minulla samanlainen ääni, jos olisin esimerkiksi japanilainen? Japanissa kuitenkin on eroja äänteiden välillä. Itse pidän siitä ajatusleikistä, että japanilaisena ääneni olisi korkeampi. Mutta en voi koskaan sitä tietää, minä kun en ole synnynnäinen japanilainen ja animet vääristävät oikeita japanilaisia ääniä.

Minua huvittaa vähän se, että vaikka puhun aika matalalta, pystyn kuitenkin laulamaan aika korkealta. Kuorossa pystyn laulamaan sopraanoa.
Ehkä matala ääneni johtuu siitä, että kun melken joka päivä lallattelen jotain, niin äänihuuleni ovat ihan turta - tai rentoutuneina. :D
En tiedä, pitäisi ottaa asiasta selvää.

1 kommentti:

  1. Everything DOES sound better in English ;D
    Aww :3 muistan viel ku julkasit ton videon sillo aikoi sitte x3 IHANA!

    VastaaPoista