lauantai 3. maaliskuuta 2012

Japani, osa 1: Saapuminen (1.3-2.3.2012)

1.3 heräsin aamulla 9.00 ja ihmettelin, että mihin ihmeessä mä nyt olinkaan tänään lähdössä. Tuntui jotenkin epärealistiselta ajatella, että sinä päivänä lento lähtisi n. 17.35 ja siitä 10 tunnin päässä olisin Naritan lentokentällä..
10.30 lähdin linkulla sitten tosiaan Lahteen, jossa odotin sitten 45 minuuttia Seutulaan- siis Helsinki-Vantaan lentokentälle vievää bussia. 12.15 lähti bussi ja 13.35 oli sitten perillä terminaali 2:sen kohdalla. Tulipahan sekin lentoasema korkattua, oli hieman joo suurempi verrattuna Pirkkalan lentokenttään XD

Milla saapuikin noin 10 minuuttia oman tuloni jälkeen ja sitten hieman kiertelimme lentokentän paikkoja. Ajattelime osaa meidän "vuokraemäntä" Tomokolle tuliaisen ja etsimme sopivaa kauppaa siihen tarkoitukseen. Emme aluksi tajunneet sitä, että turvatarkastuksen jälkeen olisi vastassa sitten ne kaikki duty-free kaupat, kun ennen sitä oli vain pari hassua kioskia ja apteekki.

Turvatarkastuksesta selvittyämme ostimme Tomokolle lahjan Muumi-liikkeestä, sellaisen keittiöpyyhkeen, jossa oli muistaakseni kaikki päähahmot. Sen jälkeen vuorossa oli muutama tunti odottelua, kunnes pääsimme asettautumaan koneeseen.

Ilmojen halki käy peikkojen tie. Huomatkaa kuuluisa sitaatti.


Kone lähti 10 minuuttia aikataulusta myöhässä, mutta se ei kyllä yhtään haitannut. Lentomatka sujui mukavasti, mitä nyt vähän takamus puutui siitä istumisesta. Kymmenen tunnin aikana tuli katsottua vuoden Simpsoneiden 21. tuotantokauden 6 viimeistä jaksoa ja Lady GaGan keikka (älkää kysykö, miksi). Miksi en tiennyt, että Finnairissa tämä on mahdollista o__o. Ai nii joo, enhän mä oon aikaisemmin lentäny Finnairilla.
J-poppiakin pääsi kivasti lentokoneessa kuuntelemaan ja ehdottomasti minut yllätti positiivisesti se, että sieltä soittolistalta löytyi Kyaru Pamyu Pamyun PonPonPon.
Ja ruokakin oli hyvää, varsinkin, kun oli vähän nälkä :D

Pastaa- ja tomaattikastiketta, salaattia suolatun kirjolohipalan kera, sämpylä, sulatejuustoa, crackersejä ja jälkiruokaleivos. Omalta kohdalta leivos jäi puoliksi syömättä, koska se oli ihan liian makea..
Päivä vaihtui siis lennon aikana 2.3.2012 perjantaiksi.

Saimme myös välipalaa, kun lento oli melkein lopussa: Hyvä leipä, jogurttia, sitruunamuffini, teetä ja mehua. Kyllä sillä taas vähän aikaa jaksoi.

Lennon alussa muuten pelkäsin, että korvani menevät lukkoon, joten ostin lentoasemalta lennolle tarkoitetut korvatulpat. Lentoon lähdössä ei korvat kuitenkaan menneet lukkoon (ei aikaisemminkaan ole menneet), mutta laskeuduttuessa pelkoni melkein toteutui (viimeksi, kun lentokone laskeutui, itkin kivusta, sillä tuntui, kuin tärykalvoni olisivat voineet räjähtää minä hetkenä hyvänsä). Laitoin tulpat korviin tuntia ennen laskeutumista, vasempaan korvaan tulppa meni hyvin, mutta sitten taas jouduin kovasti tappelemaan oikean korvani kanssa, tulppa ei yksinkertaisesti "pitänyt". Pientä särkyä tunsin laskeuduttuessa, mutta join samalla paljon vettä ja availin leukojani, joten vältyin onneksi kivulta! Pieneen lukkoon korvani oli kuitenkin mennyt, ja vasta tänään sain sen avattua..

Odotellaan junaa Shinjukuun


No niin. Naritan kenttä, paikallista aikaa 10.10. Japani. JAPANI? IS THIS IT? wtfomglolhahaeikämitä. Siinä tuntemukset :DD
Mutta ei kyllä kovin erikoiselta vielä näyttänyt xD Pääsimme passintarkastuksesta hyvin ohi, multa kyllä viel kysyttiin, että mikäs paikka tää oli, tää osoite tässä (siis Nekotalon osoite), että onko hotelli vai mikä. Siinä ei tullut muuta mieleen, että eiköhän se Guest House ole. I had NO idea.

Muodollisuudet hoidettu. Sitten metsästettiin Millan kanssa sähkölaitteisiin adapteri. Ostettiin omat sellaiset lentokentältä löytyneestä elektroniikkakaupasta ja sitten suunnistettiin ostamaan Suica- ja N'ex-junaliput matkustajien palvelupisteestä. Sitten matka taittui Naritan lentokentältä junalla Shinjukuun ja eri junalla Koenjiin. Milla oli soittanut Naritan lentokentältä Tomokolle ja ilmoittanut saapumisestamme. Koenjissa sitten ilmoitimme päässeemme perille ja Tomoko oli tullut meitä vähän vastaan. Meillä oli ohjeet Nekotalolle paperilla ja hyvin kyllä sitten päästiin sen avulla perille.

Koenjin asemalta kuvaa
Meidän "asuntomme" vaikutti erittäin kivalta, ja sitä se on edelleen. Toi lämmityslaite on ihana, mutta lämpö ei oikein levity tasaisesti. Ikkunan vieressä on vähän vilakkaa... MUTTA onneksi meillä on iiiiiiiihanat ja painavat untuvapeitot, oikein ihanan lämpimät. Kyllä niissä kelpaa nukkua. Oli pakko ottaa parin tunnin torkut, kun edellisenä yönä en nukkunut silmäystäkään..

Läksimme sitten Millan kanssa vähän tutkimaan lähikatujamme.Kävimme ihastelemassa kauppakatuja tuossa lähellä ja kävimme pikkukaupassa (konbini) ostamassa vähän ruokatarpeita, kuten leipää leikkelettä, mehua, vettä, karkkia, katkarapukeksejä ja onigirejä. Ovatpa muuten hyviä!

Siinä kaikki oleellinen perjantaista, lisää on luvassa, mm. jealkb:n keikasta! Ja kerron teille, miksi ihastuin Japanissa pidettäviin keikkoihin.

Ps. Japanilaiset televisiokanavat on jänniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti